Lööpin vappu 2018

Lööpin vappu oli tänä vuonna ennätykselliset yhdeksän päivää pitkä. Tähän rupeamaan mahtui ryyppäämistä, jallupöllöä, pelejä monissa eri muodoissa ja (uskokaa tai älkää) nykyajan nuorten keskuudessakin suosittua flossaamista. Mutta miten Lööppi ja vapun suunnitellut biletiimi selvisivät?

Biletiimi on valmis vappuun.

Maanantai 23. huhtikuuta
Lööpin vappuviikko sai parhaan mahdollisen alun, sillä maanantaina kämppäapproiltiin Kortepohjassa. Suuri määrä lööppiläisiä (kukaan ei voinut pysyä laskuissa mukana, koska lössi haahuili milloin missäkin) kiersi yhteensä viisi asuntoa. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, sillä asunnoissa oli naposteltavaa ja kurkunkostuketta. Naapureitakaan ei häiritty ihan hirveän paljon. Ehdottomia hittejä olivat Mikon tsatsiki, jota oli varmasti 20 litraa ja Reetan vesiputous, joka oli Niagaraakin pahempi.

Pesistä pelattiin hieman väsynein jaloin.

Tiistai 24. huhtikuuta
Tiistai oli rauhallisempi ja urheilupainotteisempi kuin muut tapahtumat. Silloin Lööppi pelasi viestijöiden kanssa pesisturnauksen kauppatieteiden ainejärjestö Pörssi ry:tä vastaan Kampuksen kentällä. Vaikka pelaamassa ei ollut kovin montaa lööppiläistä, kannustajia oli huonoon säähän nähden paljon. Kukaan ei lopulta kai laskenut juoksuja, mutta fiilis oli hyvä ja peli päätettiin tasapeliin. Pesis oli harvinaista herkkua, sillä Lööppi on tottunut hieman erilaisiin harrastuksiin, kuten Timen tanssilattialla joraamiseen.

Keskiviikko 25. huhtikuuta
Keskiviikkona yhteistyö Tosine ry:n kanssa sai jatkoa, kun vietimme Ruusupuistossa sitsejä. Suuri joukko historian ja journalistiikan opiskelijoita lähti yhteiselle Silja Line -risteilylle. Risteilyn jälkeen jokaisen päässä varmasti raikasi Silja Line -tunnari. Siitä huolta pitivät Sitruksinen drinkki ja Silja Line -hylje. Sitsikansaa rangaistiin muun muassa putkalla, karaokella ja näytelmällä, ja rantapallot lensivät salissa. Osa risteilijöistä jaksoi vielä lähteä hurjan meriseikkailun jälkeen jatkoillekin. Valitettavasti moni ei pitänyt karaokea rangaistuksena, vaan sitä jatkettiin myös jatkoilla.

Risteilysitsit olivat yhtä rankat kuin Journalistiristeily.

Torstai 26. huhtikuuta
Sitsien jälkeisenä päivänä vappua vietettiin taas hieman rauhallisemmin. Haalarit oli saatava vappukuntoon, minkä takia lööppiläiset kokoontuivat yhteen ompelemaan haalarimerkkejä. Ompelemisen ohella oli mahdollista myös pelata lautapelejä yhdessä. Ompelu- ja lautapeli-ilta veti paikalle noin kaksikymmentä lööppiläistä.

Pokémon-peli oli suksee.

Perjantai 27. huhtikuuta
Perjantaina pidettiin Lööpin ensimmäinen juomapeli-ilta. Tapahtuma järjestettiin yliopiston Boombox-tilassa ja paikalle pelaamaan saapui noin kaksikymmentäviisi henkilöä. Osallistujat pelasivat muun muassa Beer pongia, Hitler-juomapeliä sekä suureksi hitiksi muodostunutta Pokémon-juomapeliä. Lööpin oma shottirulettikin pääsi vihdoin juomapeli-illassa käyttöön. Tapahtuman viralliset jatkot pidettiin Escapessa, jonne suurin osa suuntasi jatkamaan iltaa.

Lauantai 28. huhtikuuta
Sateisesta säästä huolimatta lauantaina järjestettiin viestijöiden perinteinen Tourusoutu Tourujoella. Soudun alkua jouduttiin siirtämään kaatosateen takia, mutta ennen pitkää vene saatiin vesille ja ensimmäinen joukkue pääsi aloittamaan. Kilpailuun osallistui Lööpin, Parkun ja Imagon lisäksi myös Helsingin yliopiston viestinnän ainejärjestö Media ry:n jäseniä. Paikalle saapui runsaasti kannustusjoukkoja ja kilpailussa oli mukana yhteensä yhdeksän joukkuetta. Tiukassa taistelussa voittajajoukkueeksi selvisi lööppiläisistä koostunut Tourujoen Titanic -joukkue. Voittajajoukkue sai perinteiseen tapaan kilpailussa mukana olleen jallupullon palkinnoksi.

Tourusoudun voittajajoukkue on lähtökuopissa.

Soudun jälkeen oli hieman aikaa esimerkiksi ruokailulle, kunnes lauantaipäivä jatkui taas Touruapproilla. Approille perinteiseen tapaan viestijät kiersivät eri baareissa ja keräsivät merkkejä passeihin. Tourulan ja sen lähialueen approkohteita olivat Pommi, Radio Café, Mutka sekä Onni Pub. Touruappron virallisena jatkopaikkana toimi Katse. Nopeimmat approilijat saivat suorituksistaan palkinnoksi vappupalloja. Myöhemmin illalla Lööppi siirtyi Ylä-Ruthille Jytää ja iskelmää -tapahtuman houkuttelemina.

Voittajajoukkue Tourujoen Titanic.

Sunnuntai 29. huhtikuuta
Sunnuntaina oli ohjelmassa Timeapprot Puolueen kanssa. Approt alkoivat vasta klo 23, joten lööppiläisillä oli kokonainen päivä aikaa selvitä edellisen yön armottomasta juhlimisesta. Approilla oli mahdollista saada haalarimerkki kolmea appropassiin kerättyä leimaa vastaan. Karaokepuolella käynnistettiin karaokekisa, jossa lööppiläiset pärjäsivät hienosti. Myöhemmin illalla kisattiin myös limbokisan rouvuudesta. Kukaan ei tuntunut huomaavan koko kisaa, vaikka se toteutettiin Timen lavalla.

Maanantai 30. huhtikuuta
Maanantaina oli PÄÄPÄIVÄ eli vappuaatto. Päivän käynnisti (liian) aikaisin aamulla alkanut Amazing Race -kaupunkisuunnistus, jossa lööppiläisiä oli peräti kolmessa eri joukkueessa. Amazing Raceen osallistui 150 neljän hengen joukkuetta, ja tapahtuman liput myytiin loppuun alle minuutissa. Nimikko-ohjelmansa mukaisesti joukkueet suunnistivat arvoituksellisten vihjeiden perusteella rasteille, jotka sijaitsivat ympäri Jyväskylää. Rasteilla joukkueen piti suorittaa aina jokin tehtävä. Lämmintä säätä on syyttäminen siitä, että janoisten kilpailijoiden korkit aukesivat hävyttömän aikaisin.

Lööppiläisten joukkueista Team Kylpyjatkot oli 23:s, Wind and the Foxes 55:s ja Moraaliset voittajat 76:s. Kisan jälkeen kokoonnuttiin Kirkkopuistoon seuraamaan Minna Canthin patsaan lakitusta. Kirkkopuistolta suunnattiin Jypin hulppealle saunalle Hippoksen kattohuoneistoon. Lööpin vappuaaton juhlat houkuttelivat lööppivahvistuksia monista kaukaisista kaupungeista. Saunomisen ohella jaettiin kevään Jornot. Osa vastajaetuista Jornoista hukkui yön tiimellyksessä ja rakas ainejärjestömme tienasi rahaa jäsentensä munailusta. Saunan varaus loppui keskiyöllä, joten Lööppi suuntasi Opinkivelle Parkun ja Imagon vappusaunalle.

Mutta mitä olisi vappu ilman jallupöllöä? Huhu(ilu)jen perusteella kolmasosa Lööpistä pelasi kampuksen urheilukentällä tuota syntistä peliä ennen kuin rymysi Opinkivelle. Lopulta Torso oli jälleen yhdessä. Sumuiseen kolmetuntiseen mahtui flossausta, tanssia, juomista, flossausta, torsoilua ja flossausta. Opinkivelle pilkku tuli klo 3, josta teräksisessä kisakunnossa olevat torsot suuntasivat Ylä-Ruthille. Ruthilla pelattiin klo 4.30 asti jo klassikoksi muodostunutta Haluatko Viestijälegendaksi? -tietovisaa. Fuksien kunniaa puolusti Eetu Kokkinen, joka voitti loistokkaasti koko visan. Muutama lööppi (ja yksi parku) löysi itsensä aamukuudelta jatkojen jatkojen jatkoilta Yläkaupungin Pariisista.

Tiistai 1. toukokuuta
Tiistain sää oli jopa märempi kuin edellinen yö. Koko päivän oli harmaata ja satoi vettä. Silti ainejärjestömme urholliset rippeet kerääntyivät Harjulle piknikille koittaen unohtaa ikävän sään.

Lööpin vappu oli vauhdikas loppurutistus vauhdikkaalle vuodelle. Biletiimi kiittää kaikkia, jotka osallistuivat Lööpin Suureen Vappuun! Kiitämme myös kaikkia niitä, jotka eivät vappua kanssamme juhlineetkaan. Nyt annamme teille kesän aikaa kerätä voimia syksyn koitoksiin,

Biletiimi oli valmis vappuun.
Tourusoudun voittajajoukkue on lähtökuopissa.
Biletiimi oli valmis vappuun.
Biletiimi oli valmis vappuun.
Biletiimi oli valmis vappuun.
Pesistä pelattiin hieman väsynein jaloin.
Risteilysitsit olivat yhtä rankat kuin Journalistiristeily.
Pokémon-peli oli suksee.
Tourusoudun voittajajoukkue on lähtökuopissa.
Voittajajoukkue Tourujoen Titanic.
Tourusoudun voittajajoukkue on lähtökuopissa.