Eikö opinnot suju?

Välillä opintojen edistäminen on tahmeaa ja oma jaksaminen on koetuksella. Me Lööpissä haluamme, että kaikilla jäsenillämme on hyvä olla. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset henkistä tukea, ole yhteydessä sosiaali- ja koulutuspoliittiseen ministeriin eli Emma Jolkkoseen. Häneen saat yhteyden osoitteessa emma.e.jolkkonen@student.jyu.fi. Vaihtoehtoisesti voit ottaa yhteyttä kehen tahansa hallituslaiseen. Kaikkien hallituslaisten yhteystiedot löydät täältä.

Voit myös ottaa yhteyttä yliopiston henkilökuntaan, jonka kanssa puhua esimerkiksi jaksamisesta. Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen hyvikset ovat journalistiikan opiskelijoiden käytettävissä. Hyvis-toiminnan tarkoitus on edistää ja tukea opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänhallintataitoja. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Hyviksen puheille voit tulla esimerkiksi silloin, kun opinnoissa tai yksityiselämässä tulee vastaan asioita, joista et voi tai et halua puhua opettajalle tai opinto-ohjaajalle, mutta jotka kuitenkin tavalla tai toisella vaikuttavat opiskeluun.

Jos tarvitset apua opintojen suunnittelun tai ajoittamisen kanssa, voit olla yhteydessä koulutussuunnittelija Sari Mäkikankaaseen.

Yliopistolla on myös saatavilla psykologin tukea ja ohjausta. Psykologiaikoja on toistaiseksi saatavilla vain etänä. Tehostetun ohjauksen psykologeihin saat yhteyden täältä.

Muista, että apua on saatavilla myös muihin kuin opintoihin liittyviin asioihin. Saatavilla on esimerkiksi maksutonta kriisiapua:

Valtakunnallinen kriisipuhelin (akuutit kriisit): 09 2525 0111

Nollalinja (lähisuhde- ja seksuaaliväkivalta):  080 005 005

Lööpin hallitusta voi lähestyä anonyymisti palautekanavan kautta.