Viestijät ottivat toisistaan mittaa 5.3. kahdessa suomalaisten suosimassa lajissa: pilkkimisessä ja karaokessa. Myös Lööppi oli vahvasti mukana sekä iltapäivän pilkkikilpailussa hotelli Alban rannassa että illan viestijäkaraokessa karaokebaari Helmessä.
Viestijöiden talviriehan yhteydessä järjestetyssä pilkkikilpailussa kalaonni suosi kaikkia joukkueita yllättävänkin hyvin, ja kilpailusta muodostui jännittävä. Lööpin Pilkkimuijat Suvi-Tuulia ja Ines eivät aivan pysyneet ajoittain epäilyttävänkin tehokkaasti kaloja nostaneiden Puhisten kalamiesten vauhdissa, mutta saivat kuitenkin mukavan seitsemän kalan saaliin. Mukana kannustamassa ja tunnelmasta nauttimassa oli Lööpin tukijoukko. Erityismaininnan ansaitsi pilkille yllättäen ilmestynyt ja pitkään tuntemattomana pysytellyt insinööriopiskelija, joka toi pilkki-iltapäivään poikkitieteellistä väriä. Hän nosti itsekseen luultavasti suuremman saaliin kuin kilpailuun osallistuneet joukkueet yhteensä ja sai viestijöiden keskuudessa välittömästi kovan kalamiehen maineen.
Illan jatkoilla Helmessä Lööppi osoitti arvostavansa karaokelaulua, ja Lööpistä löytyikin useita valovoimaisia esiintyjiä. Journalisteilta kuultiin lukuisia vahvoja tulkintoja vanhoista klassikoista ja hieman tuntemattomammistakin kappaleista sooloina, duettoina ja jopa koko porukalla. Rasmus ja Laura vakuuttivat esityksillään karaoketuomariston ja olivat illan karaokekuningas ja -kuningatar. Viihtyvyyttä lisäsi myös beer pong, jossa ei kuitenkaan varsinaista kilpailua järjestetty.On 5th March Lööppi, Parku and Imago competed in ice fishing on lake Jyväsjärvi. Later in the same evening a karaoke competition between these three rivals took place in Karaoke Bar Helmi.
Lööppi did well on both events. Lööppi’s “ice fishing chicks” Suvi-Tuulia and Ines had a decent catch though Parku’s fishermen had better luck and they won the competition. In Helmi journalists took the stage and did it with the style. Rasmus and Laura shared the prize of the best karaoke singer but many unforgettable performances were given by Lööppi.

