Uusi lukuvuosi alkoi Jyväskylän yliopistossa aurinkoisissa merkeissä. Syyskuun ensimmäisenä päivänä journalistiikan opinnot aloitti parinkymmenen hengen fuksikatras.

Niin sanottujen mussukoiden journalismiopinnot alkoivat kahdella infontäyteisellä orientaantioviikolla. Tutoreiden johdattamana uusille “joukeille” tulivat tiiviillä tahdilla tutuksi muun muassa oman laitoksen ja pääaineen ihmeellisyydet sekä kampuksen rakennustyömaiden halkomat kulkureitit. Infoähkyn lomassa fuksien tutuksi ja turvalliseksi kotisatamaksi päätyi nopeasti Kulttuuriravintola Ylä-Ruth, mistä sekä tutorit että muut vanhemmat opiskelijat olivat mielissään. Senioreiden tyytyväiseen nyökkäilyyn hiipi kuitenkin pelonsekaisia tunteita, kun fuksit pärjäsivät vanhempiaan paremmin sekä Ruutibingossa että Ruutivisassa – ummikkoasemasta huolimatta.

Orientaatioviikkojen väistyttyä koitti kohtalokas kolmas viikko, jolloin uusia lööppikokelaita oli aika testata astetta vaativimmissa lajeissa. Pitkään odotettu fuksiaispäivä koitti lopulta keskiviikkona 16. syyskuuta. Esimerkillisesti RETROSPORT-teeman mukaisesti pukeutuneet ja runsain urheilujuomin varustautuneet sporttifuksit oppivat ripeästi tunnushuutonsa. Jou-jou-journalisti-huudahdukset tulivat tarpeeseen, kun X-rakennuksen sisäpihalle marssivat Imagon ja Parkun fuksit sekä viestijäolympialaisten ensimmäinen vaihtarijoukkue.

Lööpin fuksit saavuttivat Torso-olympalaisissa lopulta hohdokkaan hopeasijan. Nopeus ja tarkkuus olivat ensiluokkaisia sekä ankanheitossa että fuksinkannossa. Journalistien innovoimassa “vaatteista illuminatikolmio”-lajissa Lööpin fukseilta nähtiin esimerkillistä uhrautumista.

Olympialaisten jälkeen fuksit jakautuvat neljään joukkueeseen ja ottivat mittaa toisistaan ympäri pääkampusta ripotelluilla rasteilla. Oman sisääntulonsa ja hashtaginsa keksineet joukkueiden todettiin pärjäävän hienosti muun muassa klikkijournalismissa, runonlausunnassa ja vanhassa kunnon kasariaerobicissa. Lopuksi urheat urheilijat pääsivät istumaan Opinkiven saunalle, jossa voittajaksi julistettiin lopulta joukkue Hardsport. Ilta jatkui vielä tanssin ja ilakoinnin äärellä Rumassa ja huhujen mukaan aamun tunneille asti mystisillä jatkoilla.
Pelastakaa Britney! #tonninsetelit #retrolööppi
Kuva, jonka kati (@katipoikela) julkaisi
Lööpin hallitus kiittää sekä uusia että vanhoja opiskelijoita runsaasta ja reippaasta osallistumisesta!
A new university-year means new students! This year we got about 20 new journalism students. So far the freshmen have seemed to be well-behaving and sharp.
The new honey-booboos didn’t win the great communication students’ olympics, but finished in second place (Lööppi’s new record for like in 100 years). This year the olympics had also Erasmus-students’ team, which was great. Lööppi’s theme for the games was RETROSPORT, as you maybe can see from the pictures. All hail neon-colors and aerobic!
