Tapahtumat

Lööpin vappurieha kesti kolme päivää

Tänä vuonna lööppiläiset panivat tuulemaan, ja lukuvuoden huipentavaa vappua juhlistettiin erilaisin menoin kolmena peräkkäisenä päivänä. Keskiviikkona 29. huhtikuuta journalistien, yhteisöviestijöiden ja puheviestijöiden perinteinen Tourusoutu-kilpailu siirrettiin muutaman vuoden tauon jälkeen rannaltatakaisin Tourujoen kuohuihin. Sateisesta ja harmaasta säästä huolimatta useampi joukkue halusi näyttää osaamistaan. Lööppiä edustanut Touruharhaiset-joukkue sijoittui kovan taistelun jälkeen toiseksi. Liisan varma soututaktiikka, kannustavat laulut sekä […]

Viestijät sukelsivat Disneyn maailmaan

Lööppi, Parku ja Imago muuttivat kotoisen Club Escapen hetkellisesti Disneylandiksi, kun viestijät ja heidän kaverinsa sitsasivat kevään viimeistä kertaa yhteisillä Disney-teemaisilla kaverisitseillä. Hahmojen kirjo oli varsin laaja, ja sitsaajat olivat selkeästi panostaneet teemanmukaiseen pukeutumiseen. Sitseillä nähtiin muun muassa lukuisten Mikki ja Minni Hiirten lisäksi muita eläimellisiä Disney-hahmoja lapsuuden suosikkisaduista. Mukana oli myös kirjava joukko sankareita ja antisankareita, jotka kuitenkin pystyivät

25-vuotiasta Lööppiä juhlittiin perjantaina 10. huhtikuuta

Lööppi ry:n 25-vuotista taivalta journalistiikan ainejärjestönä juhlittiin ravintola Priimuksessa perjantaina 10.huhtikuuta päivänä, jolloin yhdistyksen perustamisesta oli täsmälleen neljännesvuosisata. Seuraavan viikon Jyrock ja Raimon läksiäisten läheisyys karsivat osanottajien määrää mörköosastolta, mutta paikalle oli kuitenkin eksynyt yli kolmekymmentä lööppiläistä, muutama avec ja opettajia. Juhla käynnistyi varapuheenjohtaja Topias Peltosen lonkalta heitetyllä maljapuheella. Suomalaisen miehen tavoin vuosijuhlista päävastuussa ollut vpj

Olohuonetentti ja ay-ilta 8.-9. huhtikuuta

Lööppiläiset tenttasivat eduskuntavaaliehdokkaita ennakkoäänestyksen alkamispäivänä 8. huhtikuuta olohuonetentissä Kilpisenkadulla. Paikalla oli Marjukka Huttunen (vas.), Jyri Hämäläinen (pir.), Joonas Könttä (kesk.) ja Touko Aalto (vihr.). Illan juonsi Arttu Seppänen, joka piti ehdokkaiden puheenvuorot napakasti kurissa. Vieraille tarjottiin Suvi-Tuulian leipomia herkullisia pullia. Intiimissä tentissä kuultiin ehdokkaiden ajatuksia muun muassa Natosta, perustulosta, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä sekä työllisyydestä. Yleisö

Sitsit luonnontieteilijöiden, teekkareiden ja insinöörin kanssa

Lööppi sitsasi keskiviikkona harvinaisen poikkitieteellisissä tunnelmissa, kun Escapeen kokoontui festarisitseille journalistien lisäksi bio- ja ympäristötieteiden opiskelijoita, tuotantotalouden kilta Otaniemestä sekä yksi jyväskyläläinen insinööri. Kesätunnelma valtasi kohmeisen Jyväskylän, kun sitsikansa veti niskaansa festarikuteet. Mukana oli monta hippiä, lukuisia musiikkifaneja ja neljä bajamajaakin. Neljän eri sitsikulttuurin yhdistäminen sujui mallikkaasti Syrinxin Mikaelin ja Lööpin puheenjohtajan Suvi-Tuulian toimiessa toastmastereina.

Torstaina kilpailtiin pilkillä ja karaokessa

Viestijät ottivat toisistaan mittaa 5.3. kahdessa suomalaisten suosimassa lajissa: pilkkimisessä ja karaokessa. Myös Lööppi oli vahvasti mukana sekä iltapäivän pilkkikilpailussa hotelli Alban rannassa että illan viestijäkaraokessa karaokebaari Helmessä. Viestijöiden talviriehan yhteydessä järjestetyssä pilkkikilpailussa kalaonni suosi kaikkia joukkueita yllättävänkin hyvin, ja kilpailusta muodostui jännittävä. Lööpin Pilkkimuijat Suvi-Tuulia ja Ines eivät aivan pysyneet ajoittain epäilyttävänkin tehokkaasti kaloja nostaneiden Puhisten kalamiesten