Author name: hallitus

Suuri Journalistiristeily rikkoi jälleen kävijäennätyksiä

Jo kuudetta kertaa järjestetty Suuri Journalistiristeily keräsi keskiviikkona himpun vaille 200 osallistujaa Baltic Princess –laivalle. Kun Suuri Journalistiristeily (silloin Viestijäristeily) järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011, mukana oli alle 90 osallistujaa. Seuraavana vuonna rikottiin maaginen sadan reissaajan raja, ja tänä vuonna tavoiteltiin jo ennätyksellistä 200 journalistin rajapyykkiä. Ihan vielä tätä ennätystä ei saatu rikottua, mutta ehkä […]

Lööppi Noin viikon uutisten kuvauksissa

27. lokakuuta matkasimme kolmenkymmenen lööppiläisen voimin linja-autolla Jyväskylästä Helsingin Pasilaan ja takaisin. Reissun tarkoitus oli käydä seuraamassa Ylen studiotalolla Noin viikon uutisten nauhoituksia, ja näin myös tapahtui. Starttasimme kello 10 yliopistolta torstaisena, koleana aamuna ja saavuimme hyvissä ajoin Helsinkiin. Pasilan päässä kävimme paikallisessa opiskelijaruokalassa syömässä ja sitten siirryimmekin jo kohti studiotaloa. Pääkallonpaikalla Noin viikon uutisten

Tsekkauslista ansioluettelolle: näin teet hyvän CV:n

Syksy saapuu, samoin työnhakuaika. Lööppi kokoontui CV-työpajaan 10.11. keskustelemaan ansioluettelon tekemisestä. Ylä-Ruthin kabinetissa saatiin aikaan kiinnostavaa keskustelua siitä, millaisella CV:llä saa töitä ja miten erottuu edukseen hakijoiden joukosta. Tässä tsekkauslista asioista, jotka ainakin kannattaa huomioida CV:tä tehdessä: – Onko CV siisti ja helppolukuinen? CV:n tulisi olla sellainen, että työnantaja näkee tärkeimmät asiat helposti nopealla vilkaisulla.

“You’re a wizard, Harry”

Syksyn aikana Jyväskylässä on koettu onnenhetkiä, kun vuosia kadoksissa olleet pöllöpostit vihdoinkin saapuivat perille. Kukapa meistä ei olisi 11-vuotiaana odottanut sitä elämää muuttavaa, ilmojen halki lentävää viestiä: sinä olet velho/noita, tervetuloa Tylypahkaan! Ei sillä, että Jyväskylän yliopistossa olisi mitään vikaa, mutta torstaina 3.11. journalistit, puheviestijät ja yhteisöviestijät vaihtoivat mieluusti opinahjonsa yhden illan ajaksi Tylypahkaan Harry

Lehtikaalipasta vei kielet mennessään vegaaniruokaillassa

Kun ensilumi satoi Jyväskylän kaduille, lööppiläiset aloittivat talveen valmistautumisen varastoimalla maittavaa vegaaniruokaa pieniin vatsoihinsa. Ensimmäinen, keväällä järjestetty vegaaniruokailta osoittautui sen luokan menestykseksi, että Lööpin hallitus päätti tehdä tapahtumasta joka keväisen ja syksyisen perinteen. Lokakuun 25.päivänä lihatonta lokakuuta vahvalla otteella suorittaneen Valtteri “olen syönyt vain kalaa” Parikan tilaihmeeksikin kutsuttuun kämppään ahtautui peräti 30 lööppiläistä. Viime kerrasta

Hopeaputkelle jatkoa Viestijäfutiksessa

Vehkalammen kenttä toimi näyttämönä 13.10. pelatulle perinteiselle Viestijäfutis-turnaukselle. Lokakuinen torstai ei tuonut kuitenkaan mukanaan lumiolosuhteita, niin kuin pahimmissa uhkakuvissa pelättiin. Lähes Merchants of Doubt -tyylisen suhmuroinnin jälkeen Lööpin urheiluministeri sai kasattua ennätyssuuren 17-henkisen joukkueen tavoitteinaan kirkastaa useat pronssisijat ja rikkoa usean vuoden maaliton putki. Kentällä nähtiin pitkään vain lööppiläisiä, kun muilla viestijöillä kesti kauemmin saapua