Author name: hallitus

Hysteriaa Fanisitseillä

Hysteerinen kiljunta ja nimikirjoituslehtiöiden havina täyttivät Escapen keskiviikkona 5. lokakuuta, kun Lööppi, Imago ja Parku viettivät Fanisitsejä. Lööppiläiset tarttuivat teemaan innokkaasti, ja iloisessa porukassa kannatettiin niin musiikkityylejä, urheilujoukkueita, maita kuin rahaakin. Innokkaimmat fanikiljahdukset tukkivat jopa kanssasitsaajien korvat. Lööppiläisten kunniaksi on mainittava myös yllätystehtävän voitto, johon ainejärjestömme luotsasi ex-pj Laura. Sinä iltana ei voitto jäänyt vain […]

Lööppi vieraili Euron kriisi mediassa –seminaarissa 22.10

Varhain keskiviikkoaamuna 22.10. Lööpin nelihenkinen toimittajajoukko lähti kohti Radio- ja televisiotoimittajien liiton järjestämää seminaaria. Pasilassa järjestetyssä seminaarissa keskusteltiin euron kriisin uutisoinnista, sen kritiikistä ja siitä, ketkä ovat saaneet mediassa äänensä kuuluviin. Lööpin edustusjoukko saapui paikalle 15 minuuttia myöhässä VR:n teknisten ongelmien vuoksi. Nelikko missasi kuitenkin vain tervetuliaispuheet, itse ohjelma ei onneksi jäänyt väliin. Puhujina tapahtumassa

Lööpin Arit edustivat Kaverisitseillä

Lööppiläiset pääsivät aloittamaan sitsikauden 16.10 Escapessa yhdessä Parkun ja Stimuluksen kanssa Kaverisitseillä. Tapahtuman nimen mukaisesti paikalle sai tuoda aivan ulkopuolisia kavereita tutustumaan sitsaamiseen. Pisteet sille neidolle, joka oikeasti toi äitinsä mukaan viettämään iltaa! Pukeutumisteemana oli “-ari”, eli käytännössä mikä vaan, joka loppuu -ari. Journalistit kun ovat luovaa porukkaa, saivat ainakin Hyvös-Lauran kirppari- ja Kuivis-Lauran klemmari-asut ihailevia

Keskustelua Twitterissä ja Turussa – Lööppi opiskelijaseminaarissa

Suomen Journalistiliitto järjesti jokavuotisen Opiskelija- ja opettajaseminaarin Turussa viime viikonloppuna. Lööppi edusti jälleen vahvasti, sillä Jyväskylästä saapuneet 20 opiskelijaa ja yliopistonopettaja Panu Uotila muodostivat lähes puolet koko seminaarin osallistujista. Seminaarin aikana kiivain keskustelu syntyi työharjoitteluista, ja etenkin niiden palkattomuudesta. Monet opiskelijat eivät olleet tietoisia muiden oppilaitosten käytännöistä. Seminaarin aikana perustettiinkin Viestinnän opiskelijat –Facebook-ryhmä, jossa keskustelu

Lööpin liikunnallisessa syyskuussa oli paljon onnistumisen riemua

Lööppi osallistui syyskuun aikana isomalla porukalla kahteen suurempaan urheilutapahtumaan. Lauantaina 13.9. kaiken kaikkiaan kuusi lööppiläistä lähti kokeilemaan rajojaan Finlandia Marathonille. Neljä lööppiläistä juoksi kympin, yksi puolimaratonin ja yksi maratonin. Parhaimmasta menestyksestä vastasi Anni Pasanen, joka voitti naisten maratonin huimalla ajalla 3.08,12. Muutkin lööppiläiset pääsivät iloisina maaliin saakka. Useampi totesikin suorituksen jälkeen haluavansa lähteä ensi vuonna

Lööpin fuksiaiset 17.9.

Jokasyksyiset fuksiaiset alkoivat perinteisillä Torso-olympialaisilla. Lööppi taisteli kunniakkaasti, mutta joutui taipumaan puheviestijöiden napatessa ykköstilat. Kolmen vauhdikkaan kilvoittelukierroksen jälkeen jokainen ainejärjestö siirtyi omille rasteilleen. Harjun rinteillä suoritetuissa fuksiaisrasteissa uudet opiskelijat saivat kilvoitella urheiluselostuksessa, julkkisbingossa, propagandassa sekä timbaamisessa. Ee! Neljän rastin jälkeen koko Lööppi-kansa siirtyi Cygnaeuksen lukiolle todistamaan suurta loppurastia, nopeuskilpailua, jossa osallistujat saivat testata taitojaan muun